Musketöörit syntyivät 10.01.08

Milli suoriutui urakastaan mallikelpoisesti ja pyöräytti maailmaan kolme petraa poikaa...

Alkuaikana meillä syötiin ja nukuttiin ja sitten syötiin ja taas nukuttiin, joka pikkuhiljaa alkoikin näkyä sekä painokäyrässä että vyötärön ympäryksessä:) Nyttemmin nukkuminen on jo vähemmällä ja pitkiä valveilla olo kausia on pitkin päivää (onneksi ei yötä), mutta syöminen jatkuu yhtä kiihkeänä, hih.

Tällä hetkellä meno on jo kovaa ja liikkumisen lisäksi erillaiset äänet kurinoineen ja murinoineen ovat saapuneet myös pentuaitaukseemme. Erillaisia hyökkäyskuvioita yritellään saada aikaiseksi ei kuitenkaan kovin hyvällä menestyksellä ja vauhti on yleensä kovempaa takaperin liikuttaessa:) Kaveria koitetaan puraista mistä ikinä sitten ehtiikään saada kiinni ja leluihinkin on jo otettu lähempää kontaktia...

Vitsi mitä vesseleitä...koitan saada laitettua muutaman kuvan, jos osaan, sillä en todellakaan ole mikään expertti tän masiinan suhteen (halu oppia olis kova, mutta pääkoppa ei ymmärrä:( )

Matolääkkeet on ekaa kertaa makusteltu ja voin sanoa että tuskin tulee kuulumaan yhdenkään pojan lempimakuihin..ainakaan irvistys ilmeistä päätellen (vaikka onni sen urhoollisesti nielikin). Jauheliha sen sijaan on jo löytänyt paikkansa näiden kulinaristien suosikkilistalta...

 1268794.jpg1268803.jpg1268800.jpg

Mites se voikaan olla nooooin hyväää....kysynpä vaan...